Mitä me teemme?

Ulkoinen olemus, elämäntyyli ja persoonan ymmärtäminen vaikuttavat siihen mitä me teemme. Olemme oman alamme asiantuntijoita. Me teemme työmme huolellisesti ja ilman kiirettä viihtyisissä tiloissamme.

Tekijät

Sanna-Kaisa Hämäläinen

Moi!! Olen Sanna-Kaisa, saa sanoa Sannaksi. Olen äiti, vaimo ja Uuno koiran emäntä. Halusin jo pienenä kampaajaksi. Työuraa hiusalan yrittäjänä onkin kertynyt jo 20 vuoden ajalta.  Voikin sanoa, että unelmatyö. Olen työssäni tarkka, huolellinen ja rakastan haasteita. 

Värjäys ja raidoitustöiden lisäksi otan ilolla vastaan vaativammatkin vaalennus /värinmuutostyöt ja mallinmuutosleikkaukset.  Teen myös hiustenpidennyksiä ja permanenttejä.

Oman kädenjäljen näkeminen  ja ne onnistumisen hetket kun on saanut toteuttaa asiakkaiden hiustoiveita on parasta.

Senni Koskivirta

Olen Senni, parturi-kampaaja /yrittäjä.
Kokemusta hiusalalta on kertynyt noin 20 vuoden ajalta. Viimeisimpien vuosien aikana olen opiskellut työn ohessa alaa syventävästi, jonka myötä olen valmistunut kampaajamestariksi sekä kosmetiikkaneuvojan erikoisammattitutkinnosta.

Teen monipuolisesti parturi-kampaajan töitä. Hallitsen haastavimmatkin vaalennustyöt ja rakastan tehdä erikoisempiakin värjäyksiä. Olen myös intohimoinen kampausten tekijä. Osaamisaloihini kuuluvat lisäksi meikkaukset ja hiustenpidennykset erilaisilla tekniikoilla.

Janika Palviainen

Olen Janika, valmistunut parturi-kampaajaksi vuonna 2016. Olen siitä asti työskennellyt hiusten, ripsien ja kulmien parissa. Viime vuosina olen keskittynyt eniten erilaisten vaalennus- ja raidoitustöiden tekemiseen. Kampaamo- ja parturitöiden lisäksi palveluihini kuuluvat Lash lift ja Brow lift käsittelyt.

Tykkään tehdä vapaa-ajallakin kaikkea näpertelyä ja yleensä mulla onkin vähintään pari projektia pyörimässä käsissä.

Mira Martiskainen

Moi, olen Mira! Parturi, kampaaja sekä kestävyyslajien intohimoinen harrastaja. Vapaa-ajallani liikun paljon, mieluiten juoksen tai pyöräilen. Toisinaan jopa kisailen kyseisten lajien parissa. Perheeseeni kuuluu lisäkseni mieheni, kolme lastamme ja koira.

Parturi-kampaajan työssä hallitsen erityisen hyvin teknisemmätkin leikkaukset. Leikkausten lisäksi pidän paljon hiusten värjäyksistä sekä vaalennustöistä. Kokemusta alalta löytyykin jo yli 16 vuoden ajalta.

Työssäni parasta ovat ehdottomasti asiakkaat. Rakastan ihmisten kohtaamisia!

Roosa Parvinen

Moikka! Mie olen Roosa, parturi-kampaajaksi valmistunut vuonna 2021 ja Imaken porukassa ollut mukana jo opiskeluajoilta.

Eniten sydämeni sykkii erilaisille parturitöille sekä hiustenleikkauksille, mutta taidan myös monipuolisesti erilaiset hiusten värjäykset sekä permanentit. Palveluihini kuuluvat myös vaalennukset, meikkaukset ja uusimpana aluevaltauksena Fast&furious- sokerointi.

Vapaa-ajalla olen intohimoinen hevosharrastaja ja valtaosa ajasta kuluukin oman hevosen kanssa touhutessa. Hevosala työllistää minua myös yrittäjän roolissa kampaajan töiden ohessa.

Iina Parviainen

Olen Iina ja miun intohimo on ehdottomasti käyttää luovuuttani kauneuden parissa. Pikkutarkkuus, perusteellisuus ja tietynlainen silmä kauneuteen/estetiikkaan on vahvuuksiani tällä alalla. Teenkin juuri tarkkuutta vaativia töitä ripsien, kulmien ja kynsien parissa.

Haluan tehdä asiakkaalleni turvallisen olon mihin tahansa käsittelyyn tultaessa. Tiesin aina haluavani töihin kauneuden pariin. Peruskoulun yhteishaussa hakeuduin ainoastaan kauneudenhoitoalan opintoihin eri kaupunkien kouluihin, sillä koin jo silloin kauneusalan vahvasti kutsumusammattina. Olen siis aloittanut työurani kauneuden parissa jo 16 vuotiaana enkä päivääkään ole katunut! Ihana on tehdä työtä jota rakastaa.

Harjoittelijat

Haluamme olla osana koko hius- ja kauneusalan kehitystä. Tämä näkyy meillä myös siten, että meillä on lähes jatkuvasti työssä oppimassa opintojen eri vaiheissa olevia harjoittelijoita. Imake lookissa käydään parhaat keskustelut, koetaan inspiraation hetket ja opitaan koko ajan uutta. Harjoittelijoiden palvelut toteutetaan ammattilaisten ohjauksessa ja löydät palveluvalikoiman erillisenä kategoriana ajanvarauksestamme.

Marlena Pietrzak

Hei! Olen Marlena. Olin Imake lookilla harjoittelijana lähes vuoden ajan. Valmistuttuani keväällä 2023 parturi-kampaajaksi jäin osaksi tätä työyhteisöä. Teen monipuolisesti raidoitustöitä, hiusten värjäyksiä ja leikkauksia sekä permanentteja. Lisäksi olen kouluttautunut tekemään Lash ja Brow liftejä sekä ripsienpidennyksiä.

Palveluihini kuuluvat myös kampaukset ja meikkaukset.

*Teen toistaiseksi vain rajoitetusti parturi-kampaajan töitä, joten ajanvaraus onnistuu parhaiten laittamalla viestin Instagramissa.”

Varaa aika